• puuhapuu

Puuhapuu on jo 1-vuotias

Päivitetty: maalis 18



Tällä viikolla Puuhapuu viettää ensimmäisiä syntymäpäiviään!


Vaikea uskoa, että siitä on kulunut jo vuosi, kun kaikki alkoi ja aloimme tuottaa perheille yhteisiä Satuseikkailuelämyksiä. Miten nopeasti aika onkaan vierähtänyt, mutta samaan aikaan, miten paljon onkaan tapahtunut.



Kaikki alkoi Puuhaboxista


Kaikki alkoi vuoden 2019 loppupuolella, kun törmäsin sattumalta ilmoitukseen, jossa etsittiin harrastustoiminnasta alkaneelle liikeidealle, Puuhaboxille, yrittäjää.



Olin silloin vielä äitiyslomalla ja tiesin sen ajanjakson lähenevän väistämättä loppuaan. Pian olisi taas aika siirtää päiväpuuhia kotihommien ulkopuolelle.


Vaikka olin rakastanut vanhaa työtäni myynnin parissa, ei se enää tuntunut oikealta. Jokin äitiysloman ajassa oli muuttanut minua ja ajatteluani pehmeämpään suuntaan. Soitin siltä seisomalta intoa puhkuen ilmoituksen perään, vauva heräsi kesken puhelun päiväuniltaan ja kaikki oli yhtä kaaosta. Mutta rakastuin ideaan heti! Puhelun jälkeen ilmoitin miehelleni, että nyt se etsimäni työ on löytynyt. Yhteinen sävel perustajien kanssa löytyi luontevasti ja maaliskuun puolivälissä perustimme Puuhapuu Oy:n. Samalla minusta tuli täyspäiväinen yrittäjä. Tiimiimme kuului 4 jäsentä, ja osaava tiimi se onkin ollut! Liikeideana oli yhdistää tarinat ja leikit koko perheen jännittäviksi Satuseikkailuiksi kotioloissa.


Pian Puuhapuun uusi brändi saatiin luotua, uudet nettisivut auki ja uusi Satuseikkailu tuotantoon. Puuhaboxi jäi historiaan, vaikka myönnettäköön, että joskus vieläkin se arkikielessä putkahtelee jostain muistilokeroista puheeseen. Korona-rajoitukset iskivät heti seuraavana päivänä Sain vahvistuksen yrityksen rekisteröinnille maanantaina 16.3.2020 ja tiistaina astuivat voimaan hallituksen asettamat korona-rajoitustoimet. Olimme suunnitelleet osallistumista erityisesti tapahtumiin ja messuille, mutta ne suunnitelmat saatiin unohtaa. Satuseikkailu-tuotteen myynti siirrettiin kokonaan omaan verkkokauppaan.


Kesällä jo hetken näytti, että pääsemme syksyllä turuille ja toreille esittelemään tuotteitamme, mutta toisin kävi. Voi miten mukavaa olisikaan päästä tapaamaan vanhempia ja perheiden pikkuväkeä ja kuulla ensikäden tietoa siitä, millaisia teemoja Satuseikkailuissa toivottaisiin käsiteltävän!

Täyttä stoppia korona ei kuitenkaan ole aiheuttanut, päinvastoin. Koska perheet ovat viettäneet paljon aikaa kotona, tuotteemme on herättänyt kiinnostusta. Tässä ajassa olen saanut huomata, miten tärkeiden asioiden äärellä meillä on kunnia tehdä töitä. Tavoitteemme oli ja on yhä edelleen innostaa perheitä yhteiseen tekemiseen tarinan ja leikin muodossa.


Erityisen hyvin on jäänyt mieleen kampanja, jossa haimme tuotteelle testiperheitä. Saimme hetkessä toista sataa koskettavaa hakemusta, joissa vanhemmat kertoivat, että isän ja äidin kaikki ideat on jo käytetty ja apua tarvitaan. Yhteisen ajan järjestäminen ja (varsinkaan stressaantuneen) vanhemman mukaan heittäytyminen ei aina ole ihan helppo juttu. Olen niin onnellinen ja ylpeä siitä, että yritykseni tarjoaa mahdollisuuden mieleenpainuviin yhteisiin hetkiin lasten ja vanhempien välillä helposti kotioloissa.


Mitä seuraavaksi


Puuhapuu on jo ehtinyt taaperon ikään, mutta sen tarina on vasta alussa. Sen oksilta versoo uusia ideoita jatkuvasti.


Itselleni rakkain osa-alue on tarinankerronta ja uusista tarinoista vähitellen jalostuu uusia Satuseikkailuja. Seuraavaa seikkailua työstetäänkin parhaillaan. Voi siitä tulee huippuhauska! En malta odottaa, että pääsen kertomaan siitä lisää.


Oma haaveeni on tuottaa Satuseikkailusta myös ruotsinkielinen painos, jolloin yhä useampi perhe saa mahdollisuuden tutustua tuotteeseemme. Ehkäpä tuon unelman toteutus alkaakin olla jo lähellä... Ja jotain saattaa olla kehitteillä myös vähän isompia lapsia ilahduttamaan...


Tiimi on vuoden aikana kasvanut ja nyt meitä on jo viisi! Mahtavaa olla osana luomassa uutta brändiä ja oppia uusia asioita. Toimiva yhteistyö on valtava voimavara! Vaikea kuvitella Puuhapuun olemassaoloa, jos ei tätä upeaa tehotiimiä olisi takana.


Olemme vuoden aikana saaneet ihania yhteistyökumppaneita ja toivottavasti löydämme niitä myös jatkossa lisää. Näin voimme levittää Puuhapuun sanomaa yhä laajemmalle yleisölle. Jos juuri sinä olet kiinnostunut yhteistyöstä, ole rohkeasti yhteydessä sähköpostilla tai somekanaviemme kautta, ja mietitään yhdessä kuvioita.


Mahtavat asiakaspalautteet kannustavat jatkamaan ja olen saanut lukea upeita tarinoita asiakkaidemme kokemuksista Satuseikkailun parissa. Toivonkin sydämestäni, että asiakkaamme jakavat kokemuksiaan meille avoimesti, koska sen kautta saamme mitä arvokkainta tietoa tulevia tuotteitamme ajatellen.


Lämmin kiitos kaikille tilaajillemme ja teille, jotka olette mukanamme Puuhapuun ensiaskelia ottaneet. <3


Toivon aurinkoisia kevätpäiviä teille ja meille kaikille ja lämpöisiä onnen hetkiä tärkeistä tärkeimpiemme kanssa!











Iloisin puuhaterveisin,


Mari Eloranta Toimitusjohtaja, Puuhapuu Oy



34 katselukertaa0 kommenttia