• puuhapuu

Lukeminen lapselle kannattaa - listasimme kuusi syytä

Arjen pyörityksessä ovat tabletit ja jopa kännykät tuttu näky yhä useamman ja yhä pienemmän lapsen kädessä. Perinteisen kirjan valinta ja lapselle lukeminen kuitenkin kannattaa, sillä lukuhetket luovat muistoja yhdessä vietetystä ajasta ja niiden aikana lapsi kokee läheisyyttä ja turvaa. Listasimme kuusi tärkeää syytä miksi lapselle tulisi lukea vähintään kerran päivässä.


1. Kiinnostus kirjoihin säilyy


Kun aloitat lukemisen lapselle jo varhain, lukemisesta tulee todennäköisesti tapa ja kiinnostus säilyy. Kun lapsi mielessään liittää lukemiseen mukavia muistoja, hän on kiinnostuneempi opettelemaan lukemista itsekin.

2. Keskittymiskyky paranee


Lukeminen kannattaa aloittaa pienelle lapselle pienistä pätkistä ja vähitellen pidentää lukuaikaa. Lapsen keskittymiskyky paranee asteittain ja pian hän jaksaa keskittyä yhä pidempiä aikoja.

3. Lukeminen on tärkeää lapsen kielellisen kehityksen kannalta


Kuunnellessaan tarinaa, lapsesi vahvistaa kielellisiä taitojaan ja kasvattaa sanavarastoaan. Lapsi oppii sanojen oikeaa lausumista, sanojen käyttöä lauseissa sekä kielioppia. Nämä taidot siirtyvät lopulta lapsen omaan puheeseen ja kirjoitukseen.

4. Tarinoiden kuunteleminen kehittää lapsen mielikuvitusta


Mielekkään sadun edetessä lapsi visualisoi tarinoiden tapahtumia mielessään. Tarinoiden kautta lapsi voi kokea tapahtumia ja tilanteita, joita oikeassa maailmassa ei tapahdu. He pääsevät esimerkiksi tutustumaan vieraisiin kulttuureihin ja mielikuvitushahmoihin. Usein lapset, joille on kotona luettu satuja, keksivät myöhemmin tarinoita mielellään itsekin.

5. Lapsen ajattelu ja kuullun ymmärtäminen kehittyvät


Kun luette kirjoja ja lukemisen aikana tai jälkeenpäin keskustelette niistä, lapsen ongelmanratkaisukyky ja empatia paranee. Jos lapsi kyselee ja haluaa keskustella tapahtumista kesken tarinan, muistathan että se on vain hyvä asia ja pysy kärsivällisenä. Samalla voit korostaa tärkeitä asioita, joita kirjasta voi oppia.

6. Lukuhetki on tärkeää aikaa yhdessäololle


Tämä on ehkä tärkein ja korvaamattomin etu! Voitte heittäytyä yhdessä seikkailuun ja olla samalla lähekkäin. Voit antaa lapselle jakamatonta huomiota ja siinä hetkessä olet vain häntä varten. Lapsi rauhoittuu hyvän kirjan äärelle ja teidän molempien stressitasot laskevat.




Lapset rakastavat toistoa ja lempikirjan löydettyään haluavat todennäköisesti lukea sitä uudelleen ja uudelleen, aikuisen kyllästymiseen asti. Lapsen toiveita tulisi kuitenkin arvostaa ja ohjailla muihin vaihtoehtoihin hellävaraisesti. Voitte tehdä myös yhdessä retkiä kirjastoon ja sitä kautta tutkia erilaisia lukuvaihtoehtoja.


Puuhapuun tarjoamat Satuseikkailut, jotka yhdistävät tarinan leikkiin jännittävällä tavalla sisältäen niin pulma- kuin liikuntatehtäviäkin, sopivat parhaiten päiväsaikaan tai alkuiltaan, kun sekä lapset että vanhemmat ovat virkeitä. Ennen nukkumaanmenoa taas sopivat paremmin rauhallisemmat tarinat, jolloin tärkeintä on yhdessäolo ja läheisyys.

Ihania lukuhetkiä!

15 katselukertaa0 kommenttia