• puuhapuu

6 keinoa saada lapsi syömään enemmän kasviksia

Asuuko teilläkin epäluuloinen, nirso tai jopa pelokas uusien makujen maistelija? Miten saada lapsi syömään enemmän terveellisiä kasviksia, hedelmiä, marjoja ja vihanneksia? Keräsimme tähän juttuun vinkkejä kokeiltavaksi.


Niksu, Nella ja Maisteluhaaste -Satuseikkailu innostaa lapsia maistelun maailmaan hauskan tarinan parissa. --->

vihreitä kasviksia

Miksi kasvikset ovat tärkeitä?


Kasvikset ovat erityisen tärkeä osa ruokavaliota, koska ne sisältävät tärkeitä ravintoaineita ja vitamiineja, joita lapsi tarvitsee kasvaakseen ja kehittyäkseen.


Lisäksi, minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa. Jo lapsena terveellisen ruokavalion oppineesta lapsesta kasvaa terveempi aikuinen, jolle painonhallinta ja omasta terveydestä huolehtiminen on helpompaa.


1. Esimerkin voima


Jos aikuinen ei syö kasviksia, ei todennäköisesti lapsikaan löydä niitä lautaseltaan. Rohkaisemme lämpimästi koko perheen tarttumaan haasteeseen ja kokeilemaan erilaisia makuyhdistelmiä vähintään kerran viikossa. Uusien asioiden maistaminen voi parhaimmillaan olla onnistunut koko perheen yhteinen hetki läsnäololle, jutustelulle ja hauskanpidolle.


2. Anna lapsen osallistua


Anna lapselle mahdollisuus olla mukana, kun valmistat ruokaa. Ota lapsi mukaan ruokakauppaan ja anna hänen valita yksi asia, jota ei ole ennen maistanut. Tehkää maistelutesti yhdessä kotona. Kylväkää yhdessä yrttejä ruukkuun kasvamaan. Perustakaa kasvimaa. Lapsi maistaa taatusti mieluummin jotain, mikä on hänen itsensä tekemää ja yhdessä vietetty aika luo kultaisia muistoja, jotka kantavat pitkälle tulevaisuuteen.


Tee uusien asioiden maistelusta hauskaa, tilaa Niksu, Nella ja Maisteluhaaste -Satuseikkailu --->


3. Kasvikset osana arkea


Lisää lasten lempiruokiin mukaan uusia makuja.


- Jos lapsi pitää lasagnesta, kokeile kesäkurpitsalasagnea.

- Jos lapsi pitää paistetusta jauhelihasta, lisää joukkoon hiukan raastettua porkkanaa.

- Lisää pitsan päälle kasviksia.

- Kokeile kiisseleitä, hedelmäsalaatteja tai pyöräytä smoothie.


Kannusta lasta positiiviseen sävyyn edes maistamaan ja saatatte molemmat yllättyä.


4. Kerro lapselle miksi


On tärkeää kertoa lapselle miksi terveellisten ruokien syöminen on niin tärkeää:

- Pysyt terveenä nyt ja tulevaisuudessa

- Kasvat ja kehityt

- Vastustuskykysi paranee

- Vatsasi toimii paremmin


pojat ovat tehneet vesimelonin puolikkaista kypärät

5. Kokeilkaa maisteluhaastetta


Julkaisimme hiljattain uuden Satuseikkailun: Niksu, Nella ja Maisteluhaaste. Tarinassa Niksu ja Nella matkaavat koiransa Ahmatin perässä unimaailmaan, jossa tapaavat puhuvia kasviksia ja tutustuvat uusiin makuihin. Tarinan huipentaa hauska maisteluhaaste, jossa lapset pääsevät näyttämään hullunkurisimmat ilmeensä, kun maistelevat eri makuja. Oikeita maisteltavia ei tarvita, vaan leikki perustuu mielikuvitukseen. Suosittelemme kuitenkin lämpimästi näkemään Satuseikkailun järjestelyissä hiukan enemmän vaivaa ja hankkimaan lopuksi ihan oikeita asioita maisteltavaksi.


6. Älä pakota


Älä koskaan pakota lasta syömään jotain, mitä hän ei halua syödä. Uusia asioita on hyvä maistattaa pieniä määriä kerrallaan siten, ettei lapsi ylikuormitu. Muista myös, että nirsoimpien ja epäluuloisimpien lasten pitää nähdä asia ruokapöydässä tai lautasellaan jopa 20 kertaa, ennen kuin he uskaltavat maistaa sitä. Kehu ja kiitä lasta ja pidä mielessä, että kaikki eivät voikaan tykätä kaikesta. Tärkeintä on positiivinen ilmapiiri.


Lue myös: 5 askeleen tekniikka, jolla teet leikkimisestä itsellesi kivempaa



588 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki